Tämän ammatin hienoja puolia on, että saa työskennellä niin monien eri yritysten ja ihmisten kanssa. Monet hankkeista – ja itseasiassa suurin osa niistä – ovat pitkiä ja polveilevia operaatioita.
Suunnittelutyössä parasta onkin se, että hankkeen alussa ei vielä ole tietoa minkä laajuinen tai sisältöinen, minkä muotoinen tai minkä näköinen lopputulos tulee olemaan. Onko lopputulos jokin fyysinen asia vai kenties sarja mietelmiä vaiko tapahtuma. Ja, että millä menettelyllä tavoiteltuun maaliin päädytään.
Suunnittelutyössä parasta on, että hankkeen alussa ei vielä ole tietoa minkä muotoinen tai minkä näköinen lopputulos tulee olemaan.
Väillä kuitenkin on suorastaan elähdyttävää, jos toimeksianto on niin tarkkarajainen, että sen puitteissa ja siihen nojautuen voi pitäytyä tarkasti fokusoidussa menettelyssä ja tuottaa odotetun asian parhaan osaamisensa mukaan ja sen rajoja kolkutellen.
Yksi tälläinen mieleenpainunut mikrokokoinen toimeksianto oli design-työ ja ilmeen suunnittelu Suomen Rannikkosotilaskotiyhdistykselle. Siinä muuten sellainen yhdyssana, joka saattaa olla muunmaalaiselle, suomenkieltä vaikka hieman osaavalle melkoinen haaste ymmärtää ja lausua.
Sotilaskotiyhdistykset ovat tuttuja kaikille, jotka ovat suorittaneet palveluksen Suomen Puolustusvoimissa. Pääosin harrastusvoimin toimivat yhdistykset ylläpitävät varuskunnissa tuttuja vapaa-ajan keitaita eli Sotilaskoteja. Jokainen “intin” käynyt tietää, miten elvyttävää on palveluksen jälkeen rentoutua “Sotkussa” vaikkapa munkkikahvin äärellä.
Yhdistykset ylläpitävät myös liikkuvia Sotilaskotiautoja, joilla sotilaskotien palvelut tuodaan maastoon asevelvollisten harjoituksiin ja reservin kertaustoiminnan tapahtumiin. Rannikkoalueilla toimintaa harjoittava Rannikkosotilaskotiyhdistys vastaa merivoimien ja linnakesaarien sotilaskotien toiminnasta.
“Rannikkosotilaskotiyhdistys ry työskentelee Merivoimissa palvelevien varusmiesten ja reservin kertausharjoituksiin osallistuvien sekä vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa olevien henkilöiden vapaa-ajan viihtyvyyden lisäämiseksi ja myönteisten maanpuolustusasenteiden lujittamiseksi.”
Tunnuksen pyöreä muoto on viittaus Puolustusvoimien pyöreään tunnisteeseen eli kokardiin.
Muotoilin tunnukseen kirjaimet “R” ja “S” sanoista ”Rannikko” ja ”Sotilaskotiyhdistys”.
Sini-vihreä väritys juontuu Merivoimista ja Maavoimista ja kirjainkuviota ympäröivät myös sininen “meri” ja vihreä “manner”.
Kirjainten muodostama kuvio mukailee Suomen rannikolle tyypillistä, saarien, niemien ja poukaminen rikkonaista monimuotoisuutta.
. . . . . .
Lisää työnäytteitäni: valitse “Works. Been there. Done these.” tämän osion valikosta tai suoraan tästä linkistä.
. . . . . .
Timo Keinänen on tutkimusmatkailija, konseptisuunnittelija, kirjoittaja, designer sekä art director.
”Kannattaa olla oma itsensä, sillä kaikki muut roolit ovat jo varattuja. Jos sinulla on tilaisuus kertoa mielipide, kerro omasi.”
helloyes.fi -kirjoitukset edustavat vain omia mielipiteitäni.