Ässää kaikkialla

Prisma, retail chain

Isot pyörät pyörivät

Suomen oloissa suunnittelijan työuralle ei taida olla mahdollista osua enää laajempia palvelukokonaisuuksien hankkeita kuin omalle kohdalle on osunut kahdesti.

Aivan työurani alussa olin suunnittelemassa ja viemässä käytäntöön K-Ryhmän myymälätyyppien uudistusta. Hanke oli K-Ryhmälle massiivinen ja sitä se oli myös pienelle työryhmällemme. Kukapa ei tietäisi yhden, kahden, kolmen ja neljän Koon K-kauppoja, Marketteja ja Citymarketteja.

Sittemmin Keskon ketjukonseptit ja myymälätyyppien brändit, itse myymälät ja mainonta ovat jo saaneet ansaitun päivityksen tähän aikaan sopiviksi.

S-Market retail chain, service design and brand work

Vuosia myöhemmin sama toistui kehitysprojekteina ja palvelumuotoiluhankkeina; vain vielä laajemmassa mittakaavassa. Ja nyt vuorostaan S-Ryhmän market-ketjujen brändien, mainonnan, asiakasviestinnän ja myymälätyyppien kehitys- ja uudistushankkeena.

Palvelumuotoilu on tiedon jäsentelyä ja organisoimista

Vastuu tämänkaltaisista hankkeista on suunnittelijalle etuoikeus. Edeltävien perusteella voi sanoa melkoisella varmuudella – liioittelematta – että työpöytäni kautta kulkeneen suunnittelutyön jälkiä on todistanut käytännössä jokainen tämän maan kansalainen. Jos aivan lähimpinä vuosina tai juuri nyt jokin asia Sinua ihastuttaa tai vihastuttaa kohdatessasi Prisman, S-Marketin, Alepan tai Salen – jossakin muodossa – niin perusteiltaan voit joko kiittää tai syyttää minua.

Sale retail chain, brand work

Vuosina 2010 – 2013 kontollani, SOK Median Market-tiimin vastaavana suunnittelijana, olivat S-Ryhmän Market-ketjut Prisma, Alepa, Sale ja S-Market. Päivittäistä työtä olivat ketjujen brändityö, digimarkkinointi, mainonta ja mainonnan kehittäminen ja tuotannot sekä asiakasviestintä.

Päivittäin rullaavan työn lisäksi suuria kehityshankkeita olivat kaikkien ryhmän market-myymäläketjuen ( Prisma, S-Market, Alepa ja Sale ) palvelumuotoilu, myymälämiljöiden, mainonnan ja asiakasviestinnän uudistaminen.

Sale retail chain, logo design and brand work, service design

Kun S-Ryhmän kokoinen iso pyörä pyörähtää, niin hankkeet ovat massiivisia. Kun myymälät ja toimipisteet uusiutuvat, niin jo pelkästään nähtävissä olevan käytännön työmäärä on laajuudeltaan hämmentävä. Kaikkea ei toki muuteta kertapamauksella. Toimipaikat uusiutuvat normaaleiden investoinnin kuoletusperiaatteiden saattelemana ja alueosuuskauppojen itsenäisten päätösten mukaan.

Lue: S-Ryhmä. Iso pyörä pyörii
Lue lisää palvelumuotoilusta
Tutustu työnäytteisiini
Mikä on konsepti? Lue täältä

. . . . . .

Timo Keinänen on tutkimusmatkailija, konseptisuunnittelija, palvelumuotoilija, kirjoittaja, designer sekä art director.
”Kannattaa olla oma itsensä, sillä kaikki muut roolit ovat jo varattuja. Jos sinulla on tilaisuus kertoa mielipide, kerro omasi.” 

helloyes.fi -kirjoitukset edustavat vain omia mielipiteitäni.