
Ensin muutama sana Nokiasta.
Nokia oli parhaimillaan maailman arvostetuimpien brändien Top 10:ssä ja myös liikevaihdolla mitattuna hyvillä lukemilla Top 50:ssä. Tunsimme ylpeyttä – muu maailma kateutta.
Nokian varaan rakentunut oletus Suomesta pohjolan talousveturina himmeni nopeasti n. vuodesta 2005 alkaen. Vallitseva todellisuus yhdessä Nokian oman hybriksen kanssa söi pois sen, mikä oli ollut suurta. Tunsimme surua. Ja säälimme Suomea.
Sanotaan, että putoaminen ei tee kipeää, mutta maahan osuminen sattuu. Ja Nokiaan sattui. Suomeen sattui. Suomi lamaantui. Voi sääli sitä menetettyä suuruutta. Todella sääli.
Paitsi että: säälipisteitä ei jaettu. Kukaan ei Suomea, eikä Nokiaa, muualla maailmassa säälinyt. Muut puhelinvalmistajat täyttivät tyhjiön. Ja muutaman vuoden päästä: kuka enää muisteli Nokiaa. Paitsi me täällä Suomessa. Seuraavat kymmenen vuotta. Sillä välin toimiala meni aivan uuteen suuntaan. Sääli Nokiaa. Sääli Suomea.
Toiseksi lisää sanoja Nokiasta
Nokian romahdus todennäköisesti olikin parasta mitä Suomelle noissa oloissa saattoi tapahtua. Universumi kantaa, sitenkin sanotaan. On nimittäin niin, että ensin alakulttuureina heikosti signaloivat ja myöhemmin isoiksi virtauksiksi kehittyvät ilmiöt kyetään todentamaan vasta jälkikäteen. Vain vähän ennenkuin ne ovat jo valtavirtaa.
Nokian luhistuessa kävi näin. Tuolloin pienessä taloudessamme oli jo oraalla paljon uutta aluskasvillisuutta. Innovoivia ihmisiä ja aloittavia yrityksiä, jotka kasvoivat ilman oletusta suuresta, kaikkea elämää ylläpitävästä, Nokiasta.
Nokia olikin ollut kuin sankka kuusikko. Kun kuusikko kuihtui pois, nämä uudet kasvun alut pääsivät päivänvaloon. Ne alkoivat yhteyttää ja tuottaa uutta happea Suomen yrityselämän luoville ajattelijoille. Nokialta vapautui osaavia ammattilaisia ja sijoitusrahalle, jota oli Nokian jälkeenkin, löytyi uusia kohteita.
Nyt tiedämme, että Nokian jättämä aukko alkaa olla paikattu ilman yhtään uutta nokiaa. Merkittävin osin palveluviennillä – ja Nokian patenteilla. Tämä on Suomen talouselämälle aivan uutta. Hyvä Suomi 100v! Sääli niitä, jotka enää kaipaavat uutta nokiaa.
. . . . . .
Timo Keinänen on tutkimusmatkailija, palvelumuotoilija, konseptisuunnittelija, kirjoittaja, strategi, designer sekä art director.
”Uskon, että kannattaa olla oma itsensä, koska kaikki muut roolit ovat jo varattuja. Jos sinulla on tilaisuus kertoa mielipide, kerro omasi.”
helloyes.fi -kirjoitukset edustavat vain omia mielipiteitäni.