Meidän ei kannata murehtia sitä, vievätkö robotit ja tekoäly työpaikkoja tulevaisuudessa. Ne todellakin vievät jo nyt. Ja tekevät sitä yhä kiihtyvässä määrin.
Todellakin vie. Jo tänään.
Täydellinen esimerkki tästä – ja hyvästä palvelumuotoilusta – on taannoinen puhelinsovellus “FaceApp”. Sain 5 sekunnissa kuvia siitä miltä näytin 20 vuotta sitten tai 10 tai 20 vuoden kuluttua. Tai miltä näyttäisin naiseksi syntyneenä. Näin siis vuonna 2019.
Entä jos haluaisin olla jotain muuta kuin mitä todellisuudessa. Melkoisen hyvää käyttömateriaalia moneen kuviteltavissa olevaan epäilyttäväänkin käyttötilanteeseen.
Photoshopia ammatikseni käyttäneenä jo pitkään, voin pitää itseäni vähintäänkin kokeneena käyttäjänä. Mutta tälläiseen suoritteeseen en pystyisi välttämättä viikon työpanoksellakaan vielä. Ensin olisi pohdittava, mitä pitäisi tehdä ja selvitettävä ikääntymisen vaikutus kasvonpiirteisiin eri ikäkausina. Ja ylipäätään tehtävä aika massiivinen määrä taustatyötä – puhumattakaan itse kuvatyöstä.
Ei huono suoritus 3,99 eurolla. Ja tokihan sovelluskaupat ovat olleet täynnä näitä ja vastaavia. Huomattava pointti tässä on myös brandiarvoon liittyvä asia. Menikö kauppatavarana vaihdossa koko kuva-arsenaalini Applen kuvanjakopalvelusta? Ehkä, tai mahdollisesti ei. Ainakaan en halua uskoa niin, koska itselleni Apple brandinä on käyttöliittymä sellaiseen lisäarvoon, josta haluan uskoa heidän haluavan pitää kiinni.
Jätän suosiolla tälläisen suoritteen tekoälylle ja keskityn itse muunlaiseen lisäarvon tuottamiseen. Tai vietän sen ajan lepäillen. Sen mahdollisuuden usein sanotaan tekoälyn ja robotisaation suovan meille. Sen 5 sekuntia.
Tosin klikkiotsikkoon havahduttuani poistin sovelluksen puhelimestani.
. . . . . .
Työpaikat voivat lähteä muustakin syystä kuin vain tekoälyn vuoksi. Asiakaskokemuksella on merkittävä vaikutus siihen, onko kivijalkakaupalla vielä tulevaisuutta. Vai siirtyykö kaikki kaupankäynti verkkoon.
Asiakaskokemus työpaikkojen säilyttämisessä. Huhut kivijalkakaupan kuolemasta eivät ole lainkaan liioiteltuja tai ennenaikaisia.
Lue täältä lisää asiakaskokemuksesta.
. . . . . .
Timo Keinänen on tutkimusmatkailija, palvelumuotoilina, konseptisuunnittelija, kirjoittaja, designer sekä art director.
”Kannattaa olla oma itsensä, sillä kaikki muut roolit ovat jo varattuja. Jos sinulla on tilaisuus kertoa mielipide, kerro omasi.”
helloyes.fi -kirjoitukset edustavat vain omia mielipiteitäni.