Apinointia

wp_hy_16_x_9_0005_monkey

Tiedätkin kenties, että ihmisen aivot ovat pysyneet muuttumattomina ainakin edeltävät 60 000 vuotta. Ja näin siitä huolimatta, että aivojen on tiedepiireissä ajateltu olevan supermuovautuva järjestelmä.

Ihmistä ja simpansseja tutkimalla on voitu päätellä ja selvittää nk peilisolujen ja kokonaisen peilautumisjärjestelmän olemassaolo aivoissamme. Nisäkkäät peilaavat omissa aivoissaan toisten tekemisiä. Peilautumisjärjestelmä mahdollistaa empatian. Se myös ohjaa meidät käyttäytymään toisten tavoin. Mietippä tätä: miksi Sinä hyvin todennäköisesti haukottelet, jos vierustoverisi tekee niin ensin !

Tiedostamaton käytösmalli on merkittävänä vaikuttimena esimerkiksi siihen miksi viestimet täyttyvät toinen toistaan muistuttavista ärsykkeistä. Ja tämän asian kanssa mm. meidät viestinnänsuunnittelijat on asetettu kamppailemaan. Viestit hukkuvat toistensa samankaltaisuuden sekaan. Mikään ei erotu. Syntyy ympäristö. Tilanne on sama, onko ympäristö sähköinen media tai lehden aukema tai vaikka elokuvan mainoskatko.

Viestintäteknologian kehitys viimeisinä vuosikymmeninä ei muuta miksikään kymmenien tuhansien ja satojen tuhansien vuosien kehitysprosessia aivoissamme. Nykyinen viestintätulva on parhaimmillaan vasta saanut hereille supermuovautuvassa aivojärjestelmässämme sen kehityskulun, jonka seurauksia todennetaan vasta kauan meidän jälkeemme.

Mutta tehtävä ei ole mahdoton. Ratkaisua kannattaa etsiä samasta paikasta kuin itse ongelmaakin – aivoista. Paljon pidemmän ajan takaa – kenties vielä siltä ajalta, kun emme ollet edes laskeutuneet puusta – periytyy toinen tärkeä aivojen ominaisuus, jota viestinnässä voi menestyksellä hyödyntää: ihmisen aivot ovat harjaantuneet erottamaan ympäristöstään poikkeamaa! Nopea liikahdus metsän reunassa on ollut merkki saaliin tai uhkaajan olemassaolosta; tuulen mukanaan tuoma vieras haju samoin jne.

Ihmisen aivoissa tapahtuu aktivointi nanosekunneissa, kun jokin asia on eri tavalla kuin muu ympäristö. Tätä on syytä käyttää hyödyksi. Ja tässä huipputason viestintä, markkinoinnin suunnittelu, palvelumuotoilu ja design ovat avainasemassa.

Comments are closed.

WordPress.com.

Up ↑